PÄÄTÖKSENTEKO
Kunnan talous
Kuntalain 65 §:n mukaisesti kunnanvaltuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarviossa ja taloussuunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviota on noudatettava kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa, ja siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.
- Kunnanvaltuuston 19.12.2011 hyväksymä talousarvio 2012 ja taloussuunnitelma 2013-2015 sekä talousarvion liitteenä oleva investointiohjelma 2012-2014
- Kunnanvaltuuston 6.6.2011 hyväksymä tilinpäätös ja toimintakertomus 2010

